FC Ylivieskalle menestystä Särkänniemi Cupista
Julkaistu: 04.07.2017 00.00

FC Ylivieskalle menestystä Särkänniemi Cupista

Torstaina seurayhteisö kokoontui mielenilmaukseen tekonurmen puolesta, viikonloppuna edustettiin sitten seuraa ja kotikaupunkia usean joukkueen toimesta näkyvästi Tampereella pelatussa Särkänniemi Cupissa. Kaikkiaan turnauksessa oli mukana noin 190 joukkuetta eri puolelta maata osallistujien painopisteen ollessa kuitenkin Tampereen seudulla ja Etelä-Suomessa. FC Ylivieskaa turnauksessa edusti neljä ikäluokkaa ja kaikkiaan kuusi joukkuetta. Jälleen kerran nähtiin, että FC Ylivieskan taitotaso riittää ja pelitapa toimii kovassakin seurassa. Olosuhdepuutteista huolimatta. Tunnustusta joukkueiden tasosta ja pelinopeudesta saatiin niin kentältä kuin kentän laidalta.

06-pojat etenivät sunnuntain ylempiin jatkopeleihin sekä kilpa- että haastesarjassa. Kilpasarjassa noustiin huikeaan turnausvoittoon kaatamalla puolivälierissä Tampereen Ilves, välierissä Kajaanin Haka ja finaalissa huikean taistelun jälkeen Käpylän Pallo. Haastesarjassa koettiin niukka välierätappio FC Raumalle, mutta pronssiottelussa taisteltiin mitalit kaulaan voitolla FC Komusta. 04-pojat olivat mukana haastesarjassa kahdella joukkueella, joista toinen eteni finaaliin lyömällä puolivälierässä Ilves FS 04:n ja välierässä Tampereen Kisatoverit. Hyvinkään Palloseura oli tällä kertaa kuitenkin vahvempi loppuottelussa. Tuloksena kuitenkin hieno hopeasija.

Lisäksi muut mukana olleet joukkueet ottivat tyylikkäät pistesijat C-tyttöjen 11 v 11 -sarjassa (5. sija), D13-haastesarjassa (6. sija) ja E10-haastesarjassa (8. sija).

Pelit ovat kuitenkin vain yksi osa turnausta. Kuten elämysturnauksissa yleensä, yhteinen aika ja yhteiset kokemukset ovat keskeisessä roolissa ja kantavat joukkueita tulevaisuudessa. Tälläkin reissulla henkistä pääomaa ja ikuisesti mieleen jääviä muistoja kertyi roppakaupalla. Esimerkiksi 06-pojille turnaus oli ensimmäinen kerta koulumajoituksessa, mikä hitsasti porukan yhteen ja mahdollisti huikean finaalipäivän saavutukset. 07-pojille turnaus oli ensimmäinen näin pitkälle tehty turnausmatka. 04-pojat ja C-tytöt ovat jo kokeneempia turnauskävijöitä, mutta heillekin matka oli muutaman päivän iritotto normaaliarjesta. Särkänniemi Cupin ohjelmaan kuului luonnollisesti Särkänniemen huvipuistossa käynti, jonka järjestäjät olivat hienosti huomioineet ohjelmassa.

Jos nimi FC Ylivieska ei monen joukkueen kelloja soittanut ennen turnausta, niin varmasti jatkossa seura noteerataan maan eteläosassakin. Niin hienoja pelejä ja nautittavaa jalkapalloa joukkuemme pelasivat! Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin. Seuraavaksi useat seuramme joukkueet pelaavat tulevana viikonloppuna Vaasa Cupissa. Tsemppiä jokaiselle siellä mukana olevalle!

Seuran uusimmat