Tytöille menestystä kauden päätösturnauksessa
Julkaistu: 01.10.2017 00.00

Tytöille menestystä kauden päätösturnauksessa

FC Ylivieskan T09-10 joukkue oli kahdella joukkueella mukana Siilinjärvellä pelatussa tyttösiiliturnauksessa 23.-24.9.2017. Tytöt pelasivat T7 ja T8 sarjaa. T7 sarjassa pelasivat Neela, Ella, Julia, Amelia, Iida, Minea, Jenniina ja Tilda. T8 sarjassa pelasivat Säde, Juliette, Emmi, Natalia, Sanni, Emma ja Emilia.

Ensimmäiset pelit turnauksessa alkoivat jo ennen kymmentä, joten turnaukseen lähdettiin Ylivieskasta kukonlaulun aikoihin. Ensimmäisessä pelissä T7 joukkue kohtasi PU-62 mustan joukkueen. Maalikarkelot alkoivat jo ensimmäisillä minuuteilla kun turnauksessa pirteästi esiintynyt ja todella paljon kehittynyt Iida kuljetteli palloa ja maalasi pari kertaa hienosti. Myös Minea, Ella ja Tilda saivat heti ensimmäisessä pelissä maalihanansa auki. Peli päättyi lopulta tyttöjen 6-2 voittoon. Toinen peli oli T8 joukkueella ja heillä vastustaja oli astetta kovempi kuin T7 joukkueen vastustaja. Tyttöjä vastaan asettui Klubi valkoinen. Pelissä väännettiin tiukasti ja tilanteita oli molemmilla. Silti meidän tytöt olivat pallollisesti hieman vastustajaa edellä. Ansaittu voitto saatiinkiin niukasti 2-1 Sannin tehdessä molemmat maalit.

Heti edellisen perään T7 joukkue jatkoi uurastustaan kohtaamalla PU-62 musta T2011. Nyt oli vastassa edellistä helpompi saalis ja voitto napsahti helposti pelin päätyttyä 11-0. Tässä pelissä Minea ihmetteli, että mitähän hänelle on tapahtunut, kun maaleja tuli kuin liukuhihnalta, yhteensä 7. Valmentajan mieleen jäi erityisesti Tildan tekemä 3-1 maali, joka meni juuri niin kuin oli opetettu. Tilda pääsi yksin läpi, havainnoi ympärilleen, näki maalivahdin tulevan hieman vastaan, joten hän kiersi kylmänviileästi maalivahdin ja pisti pallon maaliin. Muut maalintekijät olivat Julia, Amelia ja Ella. Iida ja Tilda kunnostautuivat myös syöttäjinä tässä pelissä.

Seuraavaksi T8 joukkue sai vastaansa FC Siilin smaragdit joukkueen. Peli oli jälleen tasaista ja yleisö sai nähdä viihdyttävää jalkapalloa. FC Siili meni ensin johtoon, mutta Sannin, Säteen ja Julietin maalilla tytöt meinasivat jo karata ylivoimaiseen voittoon. Siilin tytöt eivät kuitenkaan antaneet periksi vaan kavensivat pelin 2-3. Seuraavaksi Natalia tykitti pallon maaliin. Vielä kertaalleen vastustaja pääsi kaventamaan, mutta suurehkosta yliajan pelaamisesta huolimatta vastustaja ei päässyt enää rinnalle ja näin toinen voitto turnauksessa oli varmistettu. Maalissa Emma pelasi oikein hyvin.

T8 joukkueen kolmas peli pelattiin kivenkovaa Klubi mustaa vastaan. Peli oli tasaista ja tytöt saivat luotua hyviä maalipaikkoja. Jalkapallossa kaikki ei kuitenkaan aina mene niin kuin on suunniteltu. Muutamista pahoista virheistä omassa päässä vastustaja pääsi rokottamaan ja tekemään maaleja. Joukkueet olivat taidollisesti tasaisia, mutta Klubi osasi tehdä maaleja kun meidän tytöt eivät siinä onnistuneet. Peli päättyi harmillisesti Klubin 6-0 voittoon.

T7 joukkueen päivän viimeinen peli oli PU-62 keltaista vastaan. Tässä pelissä jälleen maaliverkot pistettiin tötterölle. Maaleja tekivät Iida (3), Minea (2), Neela (2) ja Julia (2). Tyttöjen kehitys vuodessa on ollut huimaa ja se oli nähtävissä näissä peleissä, myös osallistumisella vuotta vanhempien T8 piirisarjaan on varmasti osuutta siihen, että tytöt ovat kehittyneet.

Pelien jälkeen joukkueet lähtivät majoittumaan kunnon paikkaan. Hotelli Kunnonpaikassa tyttöjä odotti uinti ja hyvä ruoka. Kylpylään oli asennettu tyttöjen iloksi ilmatäytteinen esterata ja selväähän oli, ettei tyttöjä meinannut saada sieltä pois ollenkaan. Parin tunnin uintien jälkeen ruoka ja uni maistui.

Turnauksen toinen päivä alkoi aamulla aikaisin. T8 joukkue aloitti aherruksensa edellisenä päivänä kohtaamaansa FC Siili smaragdeja vastaan. Tälläkin kertaa FC Ylivieska oli parempi yhdellä maalilla, Säteen laukoessa joukkueen voittoon. Tässä pelissä Säde pelasi muutenkin erinomaisti puolustajana nousten mukaan hyökkäyksiin luomaan vaarallisia maalipaikkoja. T7 ensimmäinen peli oli myös Siilejä vastaan. Nyt vastaan asettui hieman kovempi joukkue ja peli päättyi ainoastaan 4-0 voittoon. Maaleja tekivät Minea, Julia, Ella ja Tilda. Seuraavaksi olikin vastassa erittäin hyvin turnauksessa pelannut Tähtitytöt. Tähtitytöt olivat voittaneet vielä murskaavammin omat pelinsä kuin mitä meidän tytöt olivat. Tyttöjä jännitti kovasti ennen peliä ja muutamalla meinasi itseluottamus horjahtaa pahemman kerran. Valmentaja sai onneksi tsempattua tyttöjä ja pelin edetessä tytöt huomasivat itsekin, etteivät Tähtitytöt olleet yhtään sen parempia kuin mekään. Peli oli tasaista vääntöä, joka lopulta päättyi Tähtityttöjen 2-1 voittoon. FC Ylivieskan ainokaisen teki Ella. Samaan aikaan toisella kentällä T8 joukkue kohtasi Mikropandojen joukkueen. Tässä pelissä ei jäänyt epäselväksi paremmuus tyttöjen viedessä pelin nimiinsä 4-1 voitolla. Maaleja laukoivat Säde (2), Juliette ja Sanni.

Viimeisissä peleissä molemmat joukkueet kohtasivat FC Siilin rubiinit joukkueen. Ensin T8 joukkue näytti selvästi paremmuutensa voittamalla pelin 6-3. Varsinkin ensimmäinen maali oli kaunista katseltavaa kun Emma keskitti vasemmalta laidalta Sannille ja Sanni pisti suoraan keskityksestä pallon maaliin. Sanni teki myös kolme seuraavaa maalia. Myös Juliette pääsi pelissä maalaamaan pari kertaa. Häviöstä suivaantuneet rubiinit jatkoivat peliä heti tämän pelin jälkeen T7 joukkuetta vastaan. Tässä pelissä näkyi jo hieman väsymystä ja tyttöjen keskittyminen herpaantui vähän väliä. Peli oli kuitenkin tasaista ja hyvää. Peli päättyi lopulta 3-1 häviöön Jenniinan tehdessä ainoan ylivieskalaisten maalin.

Turnaus oli hyvä. Järjestäjä onnistui ja sääkin suosi tarjoten syyskuun lämpimimpiä ilmoja. Parasta kuitenkin oli nähdä tyttöjen valtava kehitys, jota on tapahtunut vuoden sisällä. Erityisesti niiden tyttöjen kohdalla, jotka ovat jaksaneet käydä treeneistä toiseen läpi vuoden, on kehitys ollut huimaa. Kaikki onnistuivat, mistä kertoo sekin,että T7 joukkueessa kaikki tekivät maaleja ja paljon tuli myös ns. syöttöpisteitä. Eikä paljon pekkaa pahemmaksi jääneet vanhemmatkaan tytöt. Erityisesti kehitystä on tapahtunut havainnoinnissa ja potkutekniikassa. Myös syöttelyssä, mikä ei vielä edes ole ollut harjoituksen painopistettä, on menty eteenpäin. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevia haasteita.


Seuran uusimmat