28
HUH
09.50
D-pojat 06, Jokiedu Cup

FC Y - LoVe City  4 - 0

Nivalan tekonurmi, kenttä 2

Viikko sitten oltiin Oulussa, tänään edessä oli tiukka kuuden ottelun päivä Nivalan huippukuntoisella tekonurmella. Oulussa oltiin liikkeellä 13 pelaajan voimin, nyt omista oli mukana 9 ja avuksi saatiin 05-ikäisistä Herkko, vaikka hän ei tähän ensimmäiseen otteluun ehtinytkään.

Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Love City, joka koostui meidän tapaan pääosin 06-ikäisistä pelureista. Lovella oli myös turnauksessa myös toinen joukkue Love United, jossa oli jokunen isompi poikakin matkassa. Päivän teemaksi nostettiin keskikenttäpeli, joka oli Oulu Boys Cupissa takunnut. Lisäksi ajatuksena oli nauttia pelaamisesta eikä stressata turhaan sarjataulukosta tai sijoituksista. Viikolla alle oli saatu yksi treenikerta Kalajoen Event Parkissa, mikä helpotti hieman viikon takaiseen tilanteeseen nähden. Toki ison kentän treenejä tarvitaan paljon lisää. Mutta tuo yksi kertakin vaikutti heti pelin alun peusteella laittaneen taas pelin palikoita parempaan järjestykseen.

Ensimmäisessä ottelussa pallonhallinta oli vahvasti pojilla ja pelin vapauttanut osuma saatiin heti alkuun. Ensimmäisen maalin paukautti nimittäin parin minuutin jälkeen hyvällä laukauksella Nillo, joka pelasi muutenkin erinomaisen ottelun ylempänä keskikenttänä. Alun tunnustelun jälkeen Nillo alkoi rytmittämään peliä ja niitä paljon puhuttuja syöttöjä alkoi tulla puhkaisten vastustajan linjan useaan otteeseen. Käytännössä Niilo syötti kaikki kolme muuta osumaa pelaten sekä Joona, Veetin että Henten maalipaikkaan. Ja jokainen näistä viimeisteli varmasti ja etenkin Veetilla harvinaisempi vasurilaukauksella tehty osuma maistui. Kaikkiaan pelissä ei missään vaiheessa ollut hätää ja maalilla Ville sai olla varsin rauhassa. Harvinaisen ehyt hyvä alku, mutta toki tiesimme että kovempia vastustajia oli tulossa.

Maalit: 1-0 Takanen Niilo, 2-0 Isokääntä Joona (Takanen Niilo), 3-0 Kumpumäki Veeti (Takanen Niilo), 4-0 Juutinen Hente (Takanen Niilo)

Maalivahti: Kokko Ville


Tilastot

4 - 0

LoVe City
(0-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista