Seura juhli kauden päättäjäisiä
Julkaistu: 12.10.2017 00.00

Seura juhli kauden päättäjäisiä

FC Ylivieskan ensimmäinen kausi vedettiin yhteen Ravikeskus Keskisen katsomorakennuksessä järjestetyissä päättäjäisissä. Lähtökohdat kauteen eivät olleet helpoimmat, sillä uuden seuran käynnistämisen lisäksi poikkeukselliset keli- ja kenttäolosuhteet aiheuttivat haasteita. Tästä huolimatta joukkueet harjoittelivat ja pelasivat kauden läpi hienoin tuloksin. Myös seuran kevät- ja syysturnaukset onnistuivat loistavasti sekä urheilullisesti että taloudellisesti. Ja mikä parasta - alkusyksy toi vihdoin myös valoa tulevaisuuteen kaupunginvaltuuston tehdessä myönteisen päätöksen tekonurmesta.

Päättäjäiset avattiin uunituoreen seuravideon esittelyllä. Videon on työstänyt Veli Lesell. Videon voi katsoa tästä linkistä. Seuraavaksi vuorossa oli seuran puheenjohtajan Raisa Nivalan avauspuhe. Sitten päästiin itse asiaan eli jokainen junnujoukkue asteli vuorollaan esittelyyn lavalla. Tänä vuonna jokainen joukkue oli saanut valita haluamansa biisin soimaan lavalla astellessaan. Nuoremmat junnut E11-ikäluokasta alaspäin saivat myös kausimitalit.

Sitten siirryttiin ehkäpä odotetuimpaan vaiheeseen. Tänä vuonna jokaisesta joukkueesta palkittiin kauden pelaaja, kehittynein pelaaja ja taistelija. Sen jälkeen muistettiin piirinmestaruuden voittaneita D-tyttöjä sekä TU:n yhteisjoukkueessa Palloliiton II-tason mestaruuden voittaneita 03-poikia. Lopuksi jaettiin erikoispalkinnot eli palkittiin vuoden junioripelaaja, vuoden valmentaja, vuoden joukkueenjohtaja, vuoden yhteistyökumppani, vuoden futisperhe ja vuoden jalkapalloteko.

Lista palkituista: Kauden päättäjäisissä 2017 palkitut.pdf

FC Ylivieska kiittää kaikkia pelaajia, toimihenkilöitä, vanhempia ja muita taustavoimia kuluneesta upeasta kaudesta! Iso osa joukkueista taukoilee nyt hetken enne talvikauden harjoitusten käynnistymistä. Seuran strategiaryhmä puolestaan hikoilee loka-marraskuun strategian työstämisen parissa.




Seuran uusimmat