04-pojat Kajaanin turnauksessa
Julkaistu: 12.02.2017 00.00

04-pojat Kajaanin turnauksessa

04-poikien talven ensimmäinen turnaus pelattiin Kajaanin pallohallissa. Halliin vuonna 2015 asennettu tekonurmi oli erinomaisessa kunnossa eikä hallin kylmyyskään haitannut kuin korkeintaan kannustajia ;-) Reissu käynnistyi Ylivieskasta aamuseitsemältä, jolloin startattiin Vimpelinlaakson urheilualuetta kohti. Kotona oltiin takaisin kutakuinkin kellonympäryksen jälkeen.

Turnausjärjestäjät olivat varanneet joukkueille viereiseltä urheilukentältä mukavat ja ennenkaikkea lämpimät pukuhuoneet, joissa voitiin valmistautua, lämmitellä pelien välissä ja käydä läpi pelitaktiikkaa. Aivan ensimmäiseksi nostettiin fiilistä ja yhteishenkeä pienellä kisailulla. Muutenkin päivän aikana joukkue edusti FC Ylivieskaa todella tyylikkäästi liikkuen yhtenäisenä edustavana ryhmänä.

Mutta pelien vuoksi Kajaaniin oltiin tultu ja niitä pelattiin päivän aikana neljä. Pelitapana oli vasta vuoden päästä 04-ikäluokalla käyttöön tuleva 11 v 11. Äkkiseltään ajatellen hyppy pienistä harjoitussaleista täysimittaiselle kentälle tuntuu suurelta, mutta ei sitä hirveästi pelistä huomannut. Ja eihän pelitapa täysin vieras ollut, sitä oli viimeksi harjoiteltu syyskuun Ylivieskan turnauksen kutsusarjassa.

Ensimmäinen vastustaja oli turnausisäntä AC Kajaanin 03-05 -joukkue. Pojat ottivat pelin haltuunsa pienen ihmettelyn jälkeen ja veivät peliä selvästi. Pallonhallinnasta huolimatta maalintekopaikoille pääsy oli haasteellista. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enemmän näitä kuitenkin alkoi avautua. Ottelun ainoaksi jäänyt osuma oli Tomaksen käsialaa ja oli hyvä esimerkki tahtomaalista. Pieni pyöräytys, eteneminen maalipaikkaan ja vastustamaton laukaus verkon perukoille. Voitto oli hyvä startti turnauspäivään!

Toisessa ottelussa vastaan tuli Ajaxin ja OsPan yhteisjoukkue. Tämä osoittautui taitavaksi yhdistelmäksi, joka pelasi vahvaa syöttöpeliä ja painoi pelin väkisin poikien päätyyn. Toisaalta hallinta oli näennäistä eikä todellisia maalintekopaikkoja juuri avautunut. Niin hyvin pojat puolustivat. Tässäkin ottelussa päästiin omaan peliin paremmin kiinni ottelun edetessä. Vaarallisimmat paikat syntyivät nopeista vastahyökkäyksistä. Yhden tällaisen seurauksen Tomas pelattiin puolittain läpi, kunnes kolattiin nurin rankkarialueella. Kaikkien yllätykseksi tuomarit eivät viheltäneet rankkaria. Kun peli päättyi maalittomaan tasapeliin, jätti tilanne hiukan jossittelun varaa. Toisaalta tämä on jalkapalloa ja virheitä sattuu niin pelaajille kuin tuomareille. Tasapeli jätti edelleen kaikki mahdollisuudet auki turnauksen kokonaistilanteessa.

Kolmannessa ottelussa vastustaja oli PaTe, joka oli käytännössä FC Raahen ja Pattijoen Tempauksen yhteisjoukkue pelaten jälkimmäisen nimellä. Joukkue oli voittanut molemmat aiemmat ottelunsa, joten tiukkaa taistelua osattiin odottaa. Vastujan ryhmä oli erittäin urheilullinen ja liikkuva - ottelusta muodostuikin mukavan tasokas koitos. Ottelu eteni hyvin tasaisissa merkeissä, vastustaja pelasi hyvää syöttöpeliä muttei päässyt etenemään kunnollisiin maalipaikkoihin, pojat taas hakivat aktiivisesti pystyjuoksuja vastustajan linjan taakse. Näistä iskettiinkin lopulta kaksi liki identtistä osumaa. Ensin läpi pelattiin Waltteri, joka kiersi tyylikkäästi maalivahdin ja sijoitti pallon varmasti sisään. hetken päästä Arttu teki saman homman. Läheltä piti -tilanteita oli muutama muukin, mm. Aapo pääsi kokeilemaan vaparia hyvästä paikasta. Lopputuloksena 0-2 voitto. Viimeiseen peliin jäi panosta, sillä turnauksen mitalisijat olivat edelleen jakamatta.

Päivän viimeinen vastustaja oli Tervarit Punainen. Kuten näiden kahden joukkueen välisissä otteluissa yleensä, ei tästäkään vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut. Ja tunnettakin oli kiitettävästi mukana. Tervarit heitti heti alussa kylmää vettä niskaan tekemällä avausmaalin ennenkuin peli ehti kunnolla edes alkaa. Tasoitusta ei kovin kauaa tarvinnut odotella - se syntyi rankkarista, jonka Tomas joutui ampumaan kahdesti sisään. Sen jälkeen Tervarit lisäsi vauhtia ja avasi poikien puolustuksen iskien kahdesta peräkkäin. FC Ylivieska tuli vielä maalin päähän, kun Jappe ampui pallon maalivahdin torjunnan kautta ylärimaan ja Juhis lakaisi paluupallon maaliviivalta sisään. Tasoituksen sijaan Tervarit kuitenkin karkasi omille teilleen. Loppulukemat kirjattiin 6-2, mitkä olivat pelitapahtumiin nähden turhan tylyt. Turnauksen loppusijoitus jäi odottamaan jäljellä olevan kahden ottelun päättymistä.

Pelien jälkeen vuorossa oli turnausruokailu - kanapasta lisukkeineen oli taatusti ansaittu ;-) Sen jälkeen otettiin vielä suunta kohti hallia tarkistamaan pääsevätkö pojat kotimatkalle pokaalin kanssa. Ilmeet olivat tyytyväisiä, kun selvisi että tuloksena oli kakkossija. Erittäin hyvä suoritus vuoden ensimmäisestä turnauksesta! Voiton vei Ajax/OsPa, jonka ainoa pistemenetys oli tasapeli meidän poikia vastaan. Kolmanneksi tuli PaTe. Kapteeni Lassi sai ottaa pokaalin vastaan järjestäjiltä, sitten otettiin yhteiskuva ja kotimatka saattoi alkaa.

Tulevaa varten saatiin hyviä kokemuksia, vaikka pelitapa ei se ikäluokan virallinen ollutkaan. Keskeinen teema peleissä oli tilanteenvaihtoihin reagointi, joka kehittyi päivän aikana. Taidollisesti oltiin tuttuun tapaan vahvoja. Isolla kentällä pelattiin 5-koon pallolla, mikä aiheutti osaltaan haasteita syöttöjen kovuudessa. Kaiken kaikkiaan valmennus oli tyytyväinen turnauksen antiin ja totesi pelin olleen isolla kentällä jopa yllättävän hyvää.



Seuran uusimmat